Jebajee1
 

 


 


 

Level 5 on alkuajoista lähtien pitänyt bilekansan puolta: 3. kerroksen (juu, se missä tanssilattia on) DJ:mme höpisevät mikkiin, laulattavat kansaa ynnä sekoittavat ne ihastuttavat ja vihastuttavat Wanhat Helmet viimeisimpiin hittiralleihin. Tämä yhtälö lisättynä alakerran Absoluuttisella Rock Baarilla takaa sen, että totisinkin juhlija alkaa illan mittaan naputtelemaan pöydän kulmaan ja kenties jopa riehaantuu väläyttämään tanssi- ynnä laulutaitojaan! Kahden “eri” baarin sijaitseminen samassa kompleksissa onkin osoittautunut oivaksi ratkaisuksi: Suomipoppia ja rokkia kaipaavat eivät joudu tuskailemaan tanssibiitin sykkeessä, vaan voivat kipinkapin kaivautua alimpaan kerrokseen availemaan laulujänteitään. Ja tämäpä toimii myös toiseen suuntaan, eli tanssikansan ei tarvitse kuunnella Mombasaa ja Paula Koivuniemeä neljää kertaa illassa. ;) Suomalaista ynnä rokkia toki pari biisiä illassa tanssilattiallakin kuuluu, mikä onkin monelle juhlijalle viimeistään se hetki jolloin ns. sokat irtoaa sekä polvista jotta kurkustakin.. :)

copyright 2009 Level 5 | website by Codeco Solutions & Consulting